sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Mission beach

Lähdimme Cairnsiin. Kävimme matkan varrella Mission beachilla. Nimittäin suomalaisella pariskunnalla. Minä opin siellä pelaamaan kunnolla biljardia. Pelasin sitä isän kanssa. Mutta isä voitti minut reilusti. Sitten hän pelasi annan kanssa. Isä voitti hänetkin. Sen jälkeen Esko ja Sauli pelasivat (Lea ja Eskokin olivat mukana vierailulla, mutta äiti, Aino ja Lea olivat Pirkon kanssa sisällä) Se oli tiukkaa. :P  Aino tuli kuitenkin kutsumaan pizzalle, mutta minä ja isä seurasimme peliä emmekä malttaneet lähteä ennen kuin peli oli päättynyt. (Anna oli mennyt jo sisälle) Pelin päätyttyä menimme sisälle.

Pian sen jälkeen hyvästelimme Lean ja Eskon. Sitten jatkoimme matkaa Cairnsiin.  Tulimme sinne aika aikaisin, joten aikaa jäi vähän muuhunkin.  Vähänaikaa istuimme vain auton katoksen alla ja joimme hiukan limsaa. Ja tarkkailimme myös lintuja jotka käveleskelivät automme läheisyydessä. Eräs pulu meinasi mennä auton sisään :D Onneksi ehdimme pistää kärpäsverkon ennen kuin pulu ehti toteuttaa suunnitelmaansa.  Kävimme syömässä illemmalla ja sitten ilta kuluikin siinä piirrellessä ja lueskelemassa (yllätys, yllätys)

Wallaman Falls


Varoituskyltti

Teimme retken Wallaman Fallsiin. Se oli oikein hieno kokemus. Minä pidin putouksesta. Se oli oikein kaunis. Ja sateenkaari (ainakin osa siitä) näkyi siinä. Minä pidin oikein paljon maisemista. Ja Marko kertoi jänniä juttuja. Että olihan se ihan kivaa. Näimme myös matkanvarrella kasuarin. Yleensähän ne ovat hirveän ”äreitä”, mutta nyt se ei välittänyt meistä yhtään mitään. Vaikka pysähdyimme sen viereen ja ikkuna oli auki. Minä, isä, anna, Aino ja Marko menimme yhdelle näköalatasanteelle, jonne äiti ei uskaltanut tulla. Mutta tämä johtui vain siitä, että turva aitoja ei ollut ja jos oli niin ne olivat hirveän matalat.
Edellä mainittu vesiputous

Aino, Anna ja Minä menimme myös uimaan  jokeen jonkin matkaa putouksen yläpuolella. Ja vesi oli TOSI kylmää. Siis todella kylmää. Hädin tuskin pystyi uimaan. Marko kertoi, että olisimme voineet nähdä vesinokkaeläimen. Ilmeisesti emme olleet tarpeeksi hiljaa, koska emme nähneet niitä :( . Se oli erittäin harmillista. Niiden pesän tosin näimme. Emme olleet kauan uimassa (koska varmaan pelättin, että olisimme kohmeessa, kun meidät nostetaan ylös…) No ei vaiteskaan...

Illalla palattuamme söimme yhdessä illallisen. Se oli oikein hyvää. Menimme sitten nukkumaan, aika nopeasti sen jälkeen. Ei kukaan jaksanut oikein kauan valvoa.