torstai 19. tammikuuta 2012

Lopputeksti

Näin on Australian matka koettu ja paljon asioita nähty. Olen erittäin kiitollinen kaikille blogini lukijoille, kun olette jaksaneet tätä lukea. Ja pahoittelen suuresti tekstieni viivästymisiä. Mutta tekstit ovat nyt täällä ja kaikki kirjoitettu (ainakin melkein kaikki) 

Nyt olette matkanneet mukanani Suomesta Australiaan ja Australiasta Suomeen.  Siis kuten jo teinkin, mutta sanon tämän vielä kerran. Tuhannet kiitokset kärsivällisyydestänne!

Siis toivotan vielä kaikille näkemiin ja kuulemiin!

Lento Suomeen!

Päätin, että kirjoitan tämän lopun lentomatkan yhteen tekstiin, koska ajantajuni on mitä on joten mitäs sille voi. Minun täytyykin nyt myöntää, että tämän päivän jälkeen ajan tajuni meni ihan sotkuksi. Kun istui koneessa  n.11 tuntia niin ei tiennyt oikein mikä päivä oli. Mitä kello oli. Sanon vain, että taisi minulta jäädä yhdet yöunet väliin. Kyllähän minä torkuin. Mutta ei sitä oikein nukkumiseksi voi sanoa. Tämä lento oli kaikista vaikein. Nimittäin hirvittävän mahakipuni vuoksi en pystynyt kunnolla nukkumaan. Eikä lentokoneessa nukkuminen ole herkkua. Ei todellakaan.

Pitkän, pitkän matkan jälkeen, kuitenkin pääsimme Suomeen asti. Nimittäin Helsinki Vantaan lentokentälle.

Siellä odotettiin taas hiukan aikaa ennen kuin nousimme lentokoneeseen, joka lähtisi kohti Kruunupyytä.  Siitä n.tunnin kuluttua olimme Kruunupyyssä. Siellä meitä oli vastassa veljeni tyttökaverinsa kanssa. Kyllä oli jälleen näkemisen riemu suuri, kun Aino näki Antin vuoden jälkeen ihan ilmielävänä.

Kotia kohti!

Lähdimme aikaisin aamupäivällä eräälle muistomerkille, ennekuin menimme lentokentälle. Se oli muistomerkki sodassa kuolleille sotilaille. Se oli oikein vaikuttavaa. Arvostan historiaa hyvin paljon. Siellä oli paljon tekstiä edellä mainitusta sodasta ja siitä ajasta. Tai näin päättelen, koska en tarkkaan tiedä. Sillä tekstit olivat englantia (jälleen kerran…)

Kun menimme lentokentälle meille tuli vähän ongelmia matkatavaroiden kanssa. Nimittäin meidän didgeridoomme piti pistää matkatavaroihin. Sitten piti ruveta jännittämään, että tuleeko se ehjänä kotiin asti. Oikeastaan muuten kaikki meni oikein hyvin. Joimme vielä Richardin ja Rhondan kanssa kahvit ennen kuin he lähtisivät takaisin ja me lähtisimme koneeseen. 

Menimme kuitenkin pian koneeseen ja nousimme ilmaan. Näin matka Singaporeen alkoi.  Matka kotiin.

Darwin-Perth

Menimme aamusella ruokkimaan kaloja. Siellä oli paljon erilaisia kaloja. Isoja ja pieniä. Niille syötettiin toustia. Jota myös paahtoleiväksi kutsutaan.  Koska oli nousuvesi ja vettä oli enemmän ja kalat tulivat ylemmäs, niin niitä oli helpompi ruokkia.

Menimme pian sen jälkeen lentokentälle. Minä, äiti ja isä mentiin Pennin kyytillä ja Aino ja Anna Luken kyytillä. Paikan päällä jätimme surulliset jäähyväiset Pennille ja Lukelle.

Pian nousimme koneeseen ja lähdimme kohti Perthiä. Tultuamme Perthiin meitä vastassa olivat Richard ja Rhonda. Menimme heille ja söimme illallista.


Viimeinen päivä Darwinissa

Tämä oli viimeinen kokonainen päivä Darwinissa. Päivä alkoi sillä, että minä, Anna ja äiti saimme nukkua myöhään. Koska Penni oli kampaajalla, Aino kavereitten kanssa jossain ja isä katsomassa laivoja. Mutta Isä tuli kotiin ja sanoi, että ei ollut siellä ollenkaan vaan kaupassa. Tai olihan isä siellä käynyt, mutta oli ollut niin paljon sumua. Että laivat eivät kulkeneet.

Illalla menimme illalliselle oikein hienoon ravintolaan. Sinne tuli Penni, Penni lapset (Ainakin melkein kaikki…) ja Pennin lastenlapset ja tietenkin meidän perhe. Söimme alkupalasta jälkiruokaan. Minä maistoin isoa katkarapua ja osteria. Ne olivat ihan hyviä. Oli myös todella hauskan näköistä, kun pieniä rapuja taapersi pöytämme viertä. Niitä oli monta. Tarkkailimme myös vedenpintaa ja huomasimme, että se laski parissa tunnissa huimasti. (Huom! ravintola oli meren vieressä. )

Kävely, shoppailua, ajelu ja illallinen

Aamupalan jälkeen lähdimme kävelylle kaupunkiin hoitamaan asioita. Menimme ensiksi katsomaan parlamenttitaloa ja siten hoidimme muita asioita. Lähdimme niitten jälkeen ostamaan matkalaukunja yskän lääkettä. Otimme matkalaukun, koska kaikki matkatavaramme mahtuvat mukaan.  Penni tuli hakemaan meitä autolla ja kävimme kahvilla.

Päivemmällä Penni vei meidät ajelulle Darwiniin. Kävimme Curanda beachillä. Keräsin taas simpukoita. (ylläty, yllätys…) Sitten kävimme Darwinin eteläpuolisilla kukkuiloilla olevilla asuinalueilla. Ja ihailimme Darwinin kaupunkia lahden yli.           

Ilalla Penni valmisti meille niin sanotun courmet-illallisen kalasta. Se oli herkullista.

Tori

Tämä päivä oli toripäivä. Menimme illalla torille. Siellä oli oikein huvittavaa. Se muistutti ihan kansanmusiikki festivaaleja tai ihan mitä tahansa muita festivaaleja. Paitsi, että siellä ei ollut niitä esityksiä.  Mutta torilla oli paljon esittäjiä. Siis sellaisia, jotka keräävät rahaa tai soittavat ihan vain muuten vaan ihmisten iloksi torikojujen vieressä. Oli eräs nainen, joka soitti kitaraa ja panhuilua yhtä aikaa ja välillä lauloikin. Sitten oli pari miestä jotka soittivat yhdessä.  Toisella oli kolme tai neljä didgeridoota ja toisella ISOT rummut. Ei siis korkeudeltaan vaan leveydeltään, koska niitä oli monta pientä yhdessä. Oli siellä myös ihmispatsas. Se on sellainen valkoiseksi maalattu valkoisissa vaatteissa oleva ihminen, joka esittää patsasta ja liikkuu.

Minä en kiertänyt paljoakaan torilla. Vaan menin viereiselle uimarannalle. En mennyt uimaan krokotiilien ja meduusojen takia. Katsoimme auringonlaskua. Siellä auringonlasku laskee tosi nopeasti. Kuudelta on jo melkein pimeää. 

Eli minä käveleskelin rannalla ja keräsin simpukoita, kuuntelin merta ja tein erään kuvan valkoisista kivistä. Jätin kuvan sinne muitten katsottavaksi. Kuvan tekeminen oli aika vaikeaa pimeässä : p.

J.K.: Simpukoita on tullut tällä matkalla jo aika paljon… Kun melkein, joka rannalta ottaa melkein aina kourallisen…

Rokotiilejä… :P

Tämä päivä oli lisko päivä.  Kävimme nimittäin katsomassa krokotiilejä ja muita matelijoita Crocosaurus covessa. Se oli nähtävyys. Oli isoja krokotiilejä, pieniä krokotiilejä, käärmeitä, sammakoita, kilpikonnia ja liskoja. Näimme kuinka iso puruvoima krokotiilillä on. Ja oli muuten iso. Sitten näimme kuinka krokotiilejä ruokittiin. Näimme myös elokuvan Darwinistä. Se oli mielenkiintoinen (ainakin niin mielenkiintoinen, kuin näin pienellä englannin taidolla sitä ymmärsin) Mutta minä pidin myös pientä krokotiiliä sylissä se oli aika kivaa.  Oli paljon nähtävää.

Kävimme myös illalla syömässä Cullen bayssä. Se oli hyvä italialainen ravintola. Tilasin pizzaa. Se oli oikein hyvää. Saimme jälkiruokaakin. Mutta illallisen jälkeen menimme katsomaan hienoa maisemaa eräältä tasanteelta. Se oli todella kaunis, kun sataman valot peilautuivat vedenpintaan. Sitä olisi voinut katsoa kauemminkin.   

J.K.:  Krokotiilit olivat aika laiskoja, kun siellä kävimme…

Darwin

Tämä päivä kului tutustumisessa Darwiniin. Käveleskelimme pitkin kaupunkia. Minä pidän paljon Darwinista. Siellä on lämmin, siellä on mielenkiintoinen ympäristö, siellä on lämmin, siellä on kaunista luontoa (Siellä mistä se näkyy), siellä on lämmin… Tykkään myös palmuista. Harmi vain, että ne eivät menesty Suomessa. Suomessa on niin kylmä. L No kyllä se kylmäkin on ihan kiva, kun siihen tottuu…  Olen huomannut, että monet asiat erottavat Suomen Australiasta nimittäin. Ilmasto, liikenne, arkkitehtuuri, luonto, ihmiset, ruokakulttuuri, kulttuuri… jne. jne. Huomasitte varmaan, että en ole kertonut tästä päivästä paljon yhtään. Mutta jos välttämättä haluatte, että kerron. Niin minä kerron.

Eli ensin me käveltiin ja käveltiin ja käveltiin ja käveltiin ja käveltiin, sitten luettiin karttaa ja taas käveltiin ja käveltiin, sitten pysähdytään katsomaan jotain. Sitten taas käveltiin ja käveltiin ja käveltiin… Näittekö? Tämä päivä oli sitä samaa. Eli kävelemistä, kartan lukemista ja liikenteen varomista… Nyt kerroin teille tästä päivästä.

Cairns-Darwin

Tämä päivä oli lähtöpäivä.  Jätimme hyvästit Cairnsille ja palautimme asuntoauton. moneen kertaan tarkastettiin oliko auto tyhjä tavaroistamme.  Vielä luovutuspaikalla auto tarkistettiin vielä kerran. Ei siellä mitään ollut (siis meidän tavaroita), mutta tarkastettiin kumminkin vielä kerran. Sen jälkeen hommasimme taxin. Nyt piti olla oikein tila taxi.  No, jos oli viisi henkilöä ja jokaiselle reput, käsilaukut (isän käsilaukku oli didgeridoo) Sitten vielä matkalaukkuja… Mutta pääsimme kuitenkin lentokentälle. Ja kaikki tavarat mukana J   


Lento oli lyhyempi, kuin luultiin. Se oli hyvä.( Ainakin useitten mielestä) Minun aikani ainakin kului nopeasti, kun yritin ratkaista englanninkielistä ristikkoa. Siinä oli englanninkielisiä arvoituksia. Se hankaluus siinä oli, että piti ensin etsiä kaikki sanat sanakirjasta. Ja sitten piti ratkaista arvoitus ja etsiä vastausta kuvaava englanninkielinen sana sanakirjasta. Huoh :O


Kun pääsimme lentokentältä, meitä vastassa oli Ainon kaveri Luke. Hän vei meidät Pennille. Penni oli veljensä syntymä päivillä vielä pari päivää tulomme jälkeen. Luke jäi vielä illalla teelle. Ja näin tämäkin päivä tuli taitettua.


J.K.: Englanninkieliset arvoitukset ovat vaikeita…  :P